Mentiin syömään ravintolaan.

Koska ei ollut erityisen nälkä ja koska tahdoin pistää keittiön testiin, tilasin kalaruokaa. Kokemukseni mukaan kala kun vaatii onnistuakseen onnistumisia niin hankinnan, säilytyksen kuin valmistuksen suhteen enemmän kuin pihvi, joka onnistuu tumpelommaltakin.


Juomaksi tilasin poikkeuksellisesti valkoviiniä, vaikka valkoviinin hapot aiheuttavat minulle yleensä kiusallista kurkkukipua nielaistessa sekä toisinaan myös närästysoireita (vanhuus ei tule yksin). Ajattelin nimittän antaa kokille kaikki onnistumisen mahdollisuudet ahvenensa kanssa tilaamalla varmasti ruokaan sopivaa juomaa.

Sievä mutta tottumaton tarjoilijatyttö toi yllättäen valkoviinin sijaan punaviiniä, mistä kiitin kauniisti enkä ryhtynyt häntä juoksuttamaan vaatimalla juomanvaihtoa. Sitäpaitsi pidin punaviinistä enemmän.




Punaviini ei vastannut hintaa eikä odotuksia vaan maku oli lyhyt, vähän tunkkainen ja mitäänsanomaton eikä herättänyt mielikuvia kuten viimeksi saamani laatuviini joka toi heti mieleen heinäladon ja lapsuudenleikit siellä - varma laatuviinin merkki.

Koska viini tuli ikäänkuin puskista en tiennyt sen nimeä, mutta en kuitenkaan kehdannut vaivata sievää mutta tottumatonta tarjoilijatyttöä. Arvelin että tyttörukka olisi hyvinkin voinut joutua stressinalaiseen tilaan viinin nimeä selvittäessään. Mutta joku noista...


...se lienee ollut.

Vähän happamana mietin ravintolan sisäänostajan hankkivan keskihintaisia viinejä, mutta pyytävän niistä laatuviinien hintoja saadaksen paremman katteen. Mutta suuren suuri ei pettymys kuitenkaan ollut. Punaviini on kuitenkin aina punaviiniä.


Ahven vaikutti oikein tuoreelta. Kaksi filettä oli aseteltu annoksen päälle lomittain. Kastike oli ajatuksella tehty ja se tuki hyvin mietoa ahvenen makua. Ruisleivitys vaikutti epäonnistuneen (ruisjauhonokareita siellä täällä) mutta päätin olla keskittymättä ulkonäköön, koska rukiin maku tuntui.

Perunamuusi oli ok, mutta ahvenen alle lastattu porkkana-mikälie-vihannes-seos epämääräistä ulkonäöltään, mutta maku ihan bueno. Mutta sitten...


Toinen ahvenfile oli toiselta reunaltaan selkeästi raaka. Kyllä, kokeilin palasta sekä haarukalla että veitsellä eikä asiasta ollut epäselvyyttä. Ensin mietin että no, mitä tuosta, syödään pois, mutta jätin sen sitten kuitenkin syömättä. Olihan ahven tähän viimeiseen nurkkaan asti ollut maukasta, miksi pilata se pistämällä suuhunsa kenties sitkeähköä fileenosaa.

Sievä mutta tottumaton tarjoilijatyttö parahti yllättyneenä vastaan,


kun kerroin kalan olleen raakaa ja toivoin hänen vievän palautteen keittiöön. Eikähän se affen lautasella sätkinyt, joten riippuu tietysti "raaan" määritelmästä, kumpi kisan olisi voittanut jos aiheesta olisi väittely sukeutunut. Ei sukeutunut.

Salaa mielessäni elättelin toivetta, että ravintolan keittiö palautteen saatuaan osoittaisi suoraselkäisyytensä ja hyvittäisi mokansa jollain tavoin. Mutta mitä vielä, kaikki mitä oli tilattu perittiin viimeiseen senttiin, eikä mitään extraa kuulunut.

Sievä mutta tottumaton tarjoilijatyttömme ei arvatenkaan paikan menettämisen pelossa (tai pitäessään minua tyhjänpuhujana) ollut vienyt palautettani perille, vaan sulkenut sen sisällensä.